5.1.2015

Miitä sanoisit, jos kertoisin, että vihaan sinua?

-Tiivistettynä yhteen lauseeseen kaikki, mitä haluaisin nykyiselle opiskelupaikalleni sanoa.
 Olen yksi niistä onnekkaista, jotka aloittavat tämän puolivuotisen opiskelunsa vasta tulevana keskiviikkona. Toisaalta jos minä saisin päättää, niin koulu ei alkaisi ollenkaan. Tai ei ainakaan vielä. Oli vuosi mikä tahansa, niin joululoma liitää ohi aina liian nopeasti. Ei käy kyllä minulle tämän tapainen järjestely ollenkaan. On pukkia ja pukin odotusta, lahjoja ja lahjahuumaa, raketteja ja rakettejen odotusta.. Koko vuoden pimeimmän ajan loma on täynnä pelkkää odotusta. Muistaako kukaan kaikessa kiireessä ja odotuksesta sitä, että joulu on vuoden pimeintä aikaa. Aurinko tuskin nousee, ja jos nousee, niin eipä se kauan siellä taivaalla jaksa lerputtaa. Jo on meillä laiska valontuoja.
 Odotus tietää toivoa ja toivo odotusta. Voihan nämä kaksi sanaa toki rinnastaa toisiinsa, mutta kannattaako se? Entäs jos tulevaa pelkää, eikä toivo ollenkaan? Entäs jos tänä jouluna pukki ei kiikuttanutkaan kultaharkkoa luoksesi? Mutta onko hän tehnyt sitä minään muunakaan jouluna? Ei, uusi iPhonesi ei ole tämä kultaharkko vaikka se kuinka taskussasi kiiltelisi.  Mutta täytyykö kullan kiilto silmissä toivoa vain konkreettisia asioita, joille ei välttämättä olisi edes tarvetta? Miksei omia toiveitaan käyttäisi pikemminkin onnen toivomiseen. Eikö onnen odottaminen lisäisi toivoa siitä, että kun jonakin aamuna heräät, voit huomata olevasi onnellinen, vaikkei kotisi pitäisikään sisällään kaikkia konkreettisia asioita, mitä olet aina ja hartaasti hamunnut itsellesi? Siinäpä sinulle pohdittavaa.

 Olen mielestäni läpissyt jo tarpeeksi lahjuksista ja joulusta, joten tehkäämme kolmiloikka viikolla eteenpäin: Uudenvuoden aatto. Ilta, jolloin pienet koirat hautautuvat sohvatyynyjen ja peittojen väliin ja toivovat, että aivottomat ihmiset lopettaisivat  heidän korviensa kiusaamisen. Puhun siis täysin omasta kokemuksestani, meillä nimittäin majailee turri, joka saa joka ikinen vuosi viiden tähden paskahalvauksen näistä värikkäistä ja iloista pientä pauketta pitävistä ruutipommeista. Eihän siinä, eivätköhän söpöläiset sen verran meitä ihmisiä armahda, että saamme kerran vuodessa ampua rahaa taivaan tuuliin ilman huonoa omatuntoa. Jos teit niin kuin minä ja istuit kello kahdelta yöllä kauppakeskus Kampissa oksennuksen maku suussa, päässäsi jyskyttävä vasara ja kaikki tämä vain sen takia, että olit tullut bussilla Espoosta Helsingin keskustaan ja kärsit matkapahoinvoinnista jonka oli laukaissut todellakin aivan liian vahvaa hajuvettä käyttänyt kanssamatkustajasi, niin olet kokenut lähes ammattimaisen elämyksen. Uskoisin, että tältä uudenvuoden aattona kuuluukin tuntua. Jos vielä kaiken lisäksi toimit samalla tavalla kuin minä, eli olit ystäväsi kotibileissä ainoa joka ei viinaan koskenut, voin onnitella sinua: Sait ilmeisesti viinattoman krapulan, tai ainakin luulen omien olojeni vastanneen kovasti nautiskelleen henkilön olotilaa seuraavana viinanhuuruisena aamuna. Jos vielä satuit kotiutumaan noin neljän aikoihin silmät ristissä, niin voin todeta, että vietit varmasti yhtä mahtavan ja unohtumattoman vuoden viimeisen päivän kun minäkin.
Näistä juhlapyhistä jo lähes toipuneena voimme varmasti todeta, että olipa taas railakas vuoden lopetus. Jos et itse kokenut lähes uskomatonta joulukuun loppua, niin onhan se joulukuu joka vuosi edessä. Et varmasti jäänyt mistään uniikista paitsi. Nyt edessämme on raskas puolivuotinen ennen kesää. Raskas mutta unohtumaton, ainakin minulla. Aloitan ylihuomenna viimeisen peruskouluvuoteni toisen puolikkaan, eli edessä ovat kiireiset koeviikot, rankat kaksi lukujärjestyksellistä jaksoa josta viimeisessä koulupäiväni ovat joka päivä kahdeksasta neljään. Ajatus ei houkuttele, mutta työ on tehtävä. Syksyllä jokin Helsingin yksityislukioista toivottavasti avaa ovensa minulle ja toivottaa tervetulleeksi nelivuotiseksi opiskelijakseen. Mutta siihen on vielä aikaa, joten skippaan kertomisen syksyni aikataulusta ja kiinnitän katseeni mielummin kevättä kohti. 
 
Jos käyttäisin vielä muutaman rivin löpisemiseen teistä rakkaat lukijani, niin mainittakoon, että olen täysin yllättynyt. Toimintanne "Liity lukijaksi" -nappulan kanssa on täysin absurdia. En voi kuin kiitellä teitä, jotka tosiaan ovat liittyneet lukijoiksi ja kiinnostuneet blogistani. Onhan se mahtavaa tiedostaa, että myös minun, pienen ihmisen, elämääni seurataan ympäri Suomen maata. Erittäin mahtavaa ja elämänmakuista alkuvuotta jokaiselle teistä. Ja sitten loppusanoihin:

Kiitos, että luit tämän postauksen.


48 kommenttia:

  1. herranjumala että olet kaunis :-D kirjoitat kyllä älyttömän kivasti, saat lukijan! harvoin törmää kirjoituspainotteiseen blogiin jonka tekstiä oikeasti jaksaisin lukea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, ihanaa Emilia! Kiitos sulle kovasti! :)<3

      Poista
  2. musta tässä postauksessa oli kivasti luettavaa ja tykkään ulkoasusta :-)

    VastaaPoista
  3. Siis aivan mahtava postaus! :D Aivan ihana (ja selkeä!) kirjotustyyli sulla & tää sai (ainakin mun korvaan) hiukan sarkastisella sävyllään mulle hymyn huulille, vaikka osa asiasta olikin vähän painavampaa. Herätti ajatuksia ja muutenkin ihan super! Kuvat oli kans ihania väleissä :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, mut "tiedetään" kirjotustyylistä kyllä vähän siitä, että painotan tosi paljon ironiseen ja sarkastiseen sävyyn, koska en vaan osaa/viitsi kirjottaa kaikkee liian tosissani, koska... No mun tyylillä siitä tulis pelkkää nipottamisen kuulosta lätinää mitä ei itsekään tahtois lukee. Ihanaa jos tykkäsit!

      Poista
  4. Sulla on hirmu persoonallinen kirjoitustyyli :) Teksti kuulostaa paikoin melkein vihaiselta, mutta sitten samaan aikaan kuitenkin nauraa itselleen (tai tälläinen olo tulee, en tiedä tarkoititko mitään tännepäinkään) :D Mukavaa luettavaa kuitenkin ja tästä jää jopa jotain ajateltavaa itsellekin :) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Joo, agressiivistä, mutta samaan aikaan niin sarkastista, että sais jopa Kekkosen hymyilemään. Siihen tähtäilen. Eipä sun nyt kiitellä tarvitse, kiitos itselles kun lukasit! :D

      Poista
  5. Kiva tää postaus ja kirjotat kyllä tosi hyvin ! Hienoja nää kuvat ja oot tosi kaunis :)

    VastaaPoista
  6. Kirjotat hyvin ja ihanan yksinkertainen banneri! :)
    http://idajaponitt.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  7. tää oli kiva, kuvat on hienoja ja niin kuin moni on jo maininnut, kirjoitat hyvin. Tätä oli tosi kiva lukea ! :)

    VastaaPoista
  8. Kirjotatat tosi "omaperäsesti" ja mä ainakin tykkään siitä! Kiva tämäkin postaus!! :O

    VastaaPoista
  9. mmhmhm veti sanattomaks, mahti teksti.

    VastaaPoista
  10. herranjestas kun kivat kuvat + hyvä teksti

    VastaaPoista
  11. oot tosi hyvä kirjottamaan (teksti on aika artsya eli toisaalta omaperäistä), you go girl :D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)
      Niin no oli artsyy tai ei, mun tapa kirjottaa, mitäpä sitä muuttamaan :D

      Poista
  12. Tosi hyvää tekstiä ja yleensä skippaan kokonaan tälläset kunnon kirjotus postaukset, mut tä iski! Oot aivan super kaunis <:

    VastaaPoista
  13. Ihana blogi! Rakastuin tohon blogin nimeen, kuvat on hienoja!

    VastaaPoista
  14. Oot tosi hyvä kirjoittamaan. Itse en luultavasti saisi tuollaista tekstiä kasaan. :)

    VastaaPoista
  15. Tosi hyvää tekstii. Teksti on mun mielestä selkeää :) Oot tosi kaunis

    VastaaPoista
  16. mistä saat idean näihin sun postauksiin? mut jälleen kerran asiatekstiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nosiis
      Erittäin hyvä kysymys! :D
      Hikoilen yleensä puolesta tunnista tuntiin ja mietin et josko nyt kirjottais, mutta aihetta ei oo. Kun sit isken sormet näppäimistölle, niin tekstii vaa alkaa tulee :D

      Poista
  17. Nää sun postaukset on oikeasti niin hyvää tekstiä! Sun kirjotusta on helpo ymmärtää, ja kuvat on niin ihania!

    anniinaeerikaa.blogspot.com

    VastaaPoista
  18. Rakastan sun tapaa kirjoittaa noita tekstejä, ne on niin asiallisia ja niil on joku periaate. Ah, ihana blogi :3

    VastaaPoista
  19. Siis apua kirjoitat ihanasti tätä blogia! :-) Oon aivan rakastunut tähän sun ulkoasuun, upea!

    VastaaPoista
  20. tää sun kirjotus on ihanan luovaa ja tätä on mukava lukea. myös nää kuvat sopii hienosti ja onkin hienoja. tässä ulkoasussakaan ei oo mitään virhettä. mahtava blogi sulla! (:

    VastaaPoista
  21. Hieno ulkoasu ja hienoja kuvia!

    VastaaPoista
  22. Hieno blogi pakko sanoa, jopa minunlaiseni pikkutarkka ihminen ei löydä mitään negatiivista ulkoasusta.
    Tuo teksti oli todella hienosti kirjoitettu ja kuvat sopivat tekstin joukkoon hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin no kun itekin pikkutarkka oon, niin virheitä ei liiemmin pitäisi löytyä :D

      Poista
  23. siis todella mahtava blogi kerrassaan, todellakin liityn :---) pakko kyllä sanoa vielä näin, etten ole pitkään aikaan lukenut tämän postauksen kanssa yhtenevää postausta sun ikäiseltä, tai sanoisinko meidän ikäiseltä. tsemppiä vielä tähän puoleen vuoteen, loppurutistukseen! :--)

    VastaaPoista
  24. Tosi hieno, yksinkertainen ulkoasu ja kivan oloinen blogi. Rakastuin blogin nimeen. Valkoiset lakanat on tosi erikoinen :) Valokuvaus on sulla hyvin hallussa.

    VastaaPoista