1.1.2015

My world, rhyme vicious, white girl, team full of bad bitches

"Oh well, taas yksi teinikapinablogi lisää", oli ehkä ensimmäinen ajatuksenne otsikosta päätellen. Älkää antako silmienne huijata itseänne, vaan lukekaa. Lukekaa eteenpäin, niin huomaatte mistä on kyse.

Pdän siitä tunteesta, kun isken kuulokkeet päähän ja Spotifyn soimaan.

Mielestäni koskaan ei pitäisi alottaa itsestään kertomista sanoin "olen tavallinen tyttö..", sillä se ei todellakaan poikkea millään tapaa tavallisesta käytännöstä. Kuten jokainen ihminen, myös minä haluan painua ensivaikutelmallani teidän mieleenne. Siispä: Olen omanlaiseni tyttö ja kirjoitan tätä blogia, sillä se on minun tapani näyttää millainen olen.

Pidän siitä tunteesta, kun keskustelun toinen osapuoli tajuaa, että olen ollut koko ajan oikeassa













Tulevaisuuden suunnittelu ja vastaavat ovat suuri osa elämääni. Rakastan järjestelmällisyyttä ja sitä, että asiat sujuvat suunnitelmieni mukaan. Jos joku menee vinoon, saan sen kyllä korjattua. Sisälläni asustaa myös isopieni perfektionisti, joka haluaa, että asiat tehdään ja pistetään sujumaan täydellisesti.

Pidän siitä, kun saan kävellä koskemattomassa ensilumessa


Olen lahjakas kirjuri ja otan opiskeluni joskus turhankin vakavasti. Rakastan uuden oppimista, lukemista ja asioiden tutkimista. Työelämään ajattelin sukeltaa ensimmäistä kertaa tämän vuoden kesätöissä ja haistaa tukun vihreää kultaa lompakossani... Tai ainakin sen osan mitä verottaja ei vie.

Pidän siitä, kun saan kanssaeläjäni nauramaan


Pienet yksityiskohdat, selkeät värit ja symmetriset asiat ovat minun mieleeni. Kuvat ovat minun tapani ilmaista tunteitani ja mieltymyksiäni. Pukeutuminen ja kosmeettiset asiat ovat myös mieleen.

Pidän siitä, että luit tämän postauksen. 






Kaikki postauksen kuvat ovat kopioitu osoitteesta https://www.tumblr.com/ ja löytyvät osoitteesta  http://vonvmkp.tumblr.com/

58 kommenttia:

  1. entiiä miten voisin kuvaila tän, mutta upee postaus ! susta tulee lahjakas bloggaaja. siis tää eka postaus oli ihan taivaallinen ! liityn ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kiitos kamalasti! :) Joo tosiaan, alotin tällä blogilla bloggaamisen uudelleen, ihan "virallinen" ensimmäinen postaus tuli jo vuoden 2014 heinäkuussa, mutta alkuhan se tämäkin on (:

      Poista
  2. Vau, ihana postaus! Todella persoonallinen tapa aloittaa bloggaus, nää ekat postaukset on aina jotenkin vaikeita niin kirjottajalle kuin lukijallekin, mutta tää oli hieno! Pidän ulkoasusta ja siitä, että mainitsit mistä kuvat on, vaikka en yleensä tykkääkkään että tumblr/weheartit/jne kuvia käytetään. Olis kiva nähdä sun omia kuvia!

    Ja pakko sanoo, et oon niin samanlainen kun sä tossa suunnittelujutussa. Mulla on asiat suunniteltuna melko tarkasti ainakin vuosi eteenpäin koko ajan, paljon to do -listoja ja jopa kaks kalenteria täynnä lukusuunnitelmia, muistilappuja ja kellonaikoja, mihin mennessä mikäkin asia pitää olla hoidossa. Ja oon siinä suhteessa myös sama, et asiat pitää tehä sillain täydellisesti, niinkun mä olin ajatellut ja mielummin teen ite kun annan jonkun muun tehdä ja sit ite korjaan jäljet perässä, kun se ei mennytkään mun mielestä täydellisesti. Esimerkiks siivoomisessa ja tavaroiden järjestelemisessä oon tommonen :D Olen myös opiskelun ottanut aika tosissani!

    Ja pakko vielä sanoa se, että tykkään tästä ihanan simppelistä ulkoasusta blogissa! Nyt mä meen liittymään lukijaksi, kiitos tästä hienosta postauksesta & ihanaa vuoden alkua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! Oon huomannu, että mulle ominaista on alottaa just tosi vangitsevasti ja koukuttaa lukija, jotta hän jaksaa ja HALUAA lukea loppuun. Joo, mäkin kyllä vähän irvistelen ajatukselle tunkea postauksiin netistä napattuja kuvia, mutta lyhyet postaukset ilman kuvan kuvaa on tylsiä. Tarkoituksena todellakin olisi omat kuvat, heti kun vaan ehdiin ottaa kameran käteen ja alkaa räpsimään!

      Joo voi kamaluus jos joku ei mene niinkuin oon suunnitellut, siitä vasta soppa syntyy. Munkin pitäisi ottaa kalenteri käyttöön, sillä oon tietyissä asioissa niin hajamielinen, että väkisin unohtuu mielestä :D

      Kiitos kovasti, simppelit ulkoasut on myös mun mieleeni. Oikein ihanaa ja rattoisaa tulevaa vuotta myös sulle! (:

      Poista
    2. Samaa mieltä, ehkä parempi niin, että on netistä otettuja kuvia kun ei kuvia ollenkaan! :) Ja hyvä kuulla, ettei tää kuitenkaan oo jäämässä tavaks!

      Uskon sen kyllä! Mulla on kanssa välillä vähän hankalia tilanteita, kun vanhemmat on sellasia extemporeihmisiä ja sit kun mä oon suunnitellu jotain ja ne päättääkin jotain ihan muuta..... Mut joo kalenteria suosittelen ehottomasti, mulla ei ollut aiemmin, mutta kun aloitin lukion 1,5 vuotta sitten otin sen ihan koulujuttuja varten käyttöön ja nyt en enää pärjäis päivääkään ilman tota! En oikeesti muista mitään ilman sitä...

      Poista
  3. Ensimmäinen sana, joka tuli mieleen kun luin sun postauksen: wow! Siis aivan mahtava aloitus, en oo vastaavanlaista muilla nähnyt, propsit siitä! Vaikutat mielenkiintoiselta tyypiltä ja todella jäät kyllä ihan varmasti mieleen. Pakko myös vielä kehua tätä ulkoasua, rakastan yksinkertaisia ulkoasuja ja tää on kyllä ihan nappisuoritus. Pakko tässä siis on lukijaksi liittyä, aivan mahtavaa työtä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi teidän ihanien kanssa, kiitos ja kovasti! Ei voi kuin kiitellä, lauotte kyllä niin hyviä kehuja sieltä puolen ruutua. Hyvää vuoden alkua sinne! :)

      Poista
  4. Ihana ihana ihana ensimmäinen postaus! Yleensä ekat postukset on tylsää ja turhauttavaa luettavaa, mutta tää oli jotenkin niin kaunis ja simppeli ja ah :-D Tykkään sun kirjoitustyylistä ihan hirveästi ja tän postauksen perusteella mulle tuli hinku tutustua suhun, koska vaikutat samantyyliseltä kuin mä. Sitä ei välttämättä huomaa mun blogin kautta, vaan enemmänkin weheartitistäni :-) Nuo "pidän siitä..." kohdat oli 100% samaistuttavia ja kiva lisä postaukseen. Joku jo sanoi, että susta tulee lahjakas bloggaaja ja oon ihan samaa mieltä ja jään innolla seuraamaan tätä sun blogia. Sait musta lukijan jee ♥

    - http://outsidethebounds.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaihanaihana Anna, kiitos! <3
      Jos tosiaan hinku on tutustumiselle, niin mulle saa laittaa meiliä osoitteeseen venlamkp@gmail.com, tai suoraan kikkiin, josta mut löytää nimellä vvmkp
      Iso ja kaunis kiitos vielä sulle! (:

      Poista
    2. Saatan tullakkin jossain vaiheessa juttelemaan hahah :-D ja hei, mun piti vielä mainita, että lisäsin sun blogin mun "lemppariblogeja" listaan joka löytyy mun blogista :-)

      Poista
    3. Ei vitsi, ihan supermahtavaa, kiitos!

      Poista
  5. Oumaigaad mä oon järkyttynyt, en oo ikinä nähnyt näin upeeta alotus postausta! :o ♥ Ja muutenkin siis tämmönen just alotettu blogi niin tää näyttää siltäet oot pitäny tätä monta vuotta, upee!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja isosti! Nooh, pakko sanoa, että on tää pystyssä ollut jo puol vuotta, mutta en kyllä tässä kuuden kuukaden aikana mitään muuta muutosta oo tehnyt kun vanhat postaukset poistanu ;)

      Poista
  6. Oli kyllä hieno alotus niinku moni on kommentoinutkin, aikalailla samoilla ajatuksilla mentiin täälläkin mitä tähän nyt oli jo kommentoitukin :) Tosi hyvältä vaikuttaa, oli pakko liittyä lukijaksi jotta voin seurailla jatkossakin kirjoituksiasi.

    VastaaPoista
  7. Mahtava aloitus tällä sun blogillas. Tykkän tästä ulkoasusta erittäin paljo. On kyllä pakko liittyä kun sun blogis kyllä teki vaikutuksen heti.

    VastaaPoista
  8. herranjumala nainen oot kaunis ja sulla on ihana blogi, sait lukijan !

    VastaaPoista
  9. Tiedän että olen jo kommentoinut tähän mutta komentoin nyt uudelleen kuitenkin. Sun kirjotus tapa on niin koukuttavan hyvä että jos kirjottaisit romaanin niin lukisin sen varmaa päivässä koska sun teksti on niin kiehtovaa. En malta odottaa seuraavaa postausta ja sun ottamia kuvia vaikka nää tumblr kuvatkin sopii tosi hyvin tähän tunnelmaan, tykkään todella paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitos kiitos, kiitos ihan miljoonasti! Täytynee pistää romaani tulille! :D

      Poista
  10. vau, sun blogin ulkoasu on melko yksinkertanen mut se ei todellakaan haittaa, se on hieno ! oot ite todella kaunis ja kirjotat tosi kivasti. tää oli upee alotus blogille, innolla ootan seuraavia postauksia !

    VastaaPoista
  11. tää postaus oli.. mielenkiintone. se herätti mussa tunteita, varsinkin tuo: "olen tavallinen tyttö", se sai mut tosissaan miettimään. tykkäsin tästä postauksesta tosi paljon, ja sen loputtua olin vähä sillee että mitä, loppuko tää jo, olis voinu olla vähän pidempi! :D tykkään sun blogin ulkoasusta, se on yksinkertanen, mutta sit toisaalta ei liian. tosin perus mustavalkonen on sinänsä aika tylsä. tai jotenkin vaa nii nähty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle. Joo, mäkin olisin mielelläni tehnyt pidemmän, mutta en hirveesti tykkää tämmösellä.. Hmm.. Miten sen sanoisi.. Korostavalla tyylillä paljoa jaaritella itsestäni, sillä siitä voi äkisti tulla tosi pinnallinen kuva musta ihmisenä. Ja mitä mustavalkoseen tulee, niin mä en juurikaan suosi värejä juuri maltillisuuden takia, ja oon tosi kiintynyt perus mustavalkoiseen :D Odotinkin vähän että joku kommentoisi siitä. Pyrin sisäistämään värit postauksen kuviin, en niinkään blogin ulkoasuun.

      Poista
  12. Ihanaa, että sie oot taas postaamassa :) Tykkään todella paljon sun kirjoitustyylistäsi, sekä siitä miten luot postauksien rungot. Tämänkin postauksen olisi voinut vain lukea uudestaan ja uudestaa. Se kertookin siitä miten paljon tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi vitsi, kiitos taas paljon Kaisa! Ihanaa että mua on kaivattu! :D

      Poista
  13. Tää blogi teki muhun kyllä tosi ison vaikutuksen, upee ulkoasu ja kirjotat tosi hyvin! Tää postaus oli tosi mielenkiintonen ja laitto mut ajattelemaan asioita.

    VastaaPoista
  14. Oi kiva alotus tälle blogille! Sanoin oikeesti mielessäni isolla ''wau'' kun tää ulkoasukin heti jo nappaa! :-) Pakko jäädä seurailemaan sun tulevia postinkeja :-)

    VastaaPoista
  15. Kun avasin sun blogin olin jo pelkästä ulkoasusta silleen "wooow", sitten ku luin eteenpäin olin jotenkin vain ihan lumottu *__* Toteutit tän ekan postauksen varmaan parhaimmalla tavalla ikinä, kun yleensä nää on sellasia tylsiä ja kuluneita virsiä koko alotuspostaus täynnä. Keep going girl, sun blogista tulee vielä julmetun suosittu ♥♥ ja sait uuden lukijan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oii ihania sanoja! Kaunis kiitos Aada sulle! :) <3

      Poista
  16. Wow! Ihan sika upee ulkoasu ja tosi kiva alotuspostaus!!

    VastaaPoista
  17. Onnistuit tosiaan jäämään mun mieleen! Ihana ja omalla tavallaan kauniin persoonallinenkin aloituspostaus, jo pelkkä teksti olis saanu mut sun lukijaksi, mutta vielä kun ympärillä on näin hieno ulkoasu niin pakkohan se jo oli liittyä! :--)

    VastaaPoista
  18. Postaus ja ulkoasusi on hieno, mutta kaipaisin blogiin väriä, sivulle jotain ja muutenkin paljon iloisemmaksi ulkoasun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitos, mutta värit eivät ole mun juttuni, joten en käytä niitä ulkoasussa. Simple as that, blogin kanssa hommailen sitä, mikä itselle sopii parhaiten.

      Poista
  19. wau! täytyy kyllä sanoa että upea aloituspostaus!

    VastaaPoista
  20. mmhhm aloin tykkäämään sun blogista. voisin ehkä liittyä lukijaksikin. sulla on ihan mainio (ja erilainen, eli mun mieleen ihana) kirjoitus tyyli, samalla nää kuvat oli plussaa postauksen varrella. harvoin tulee vastaan tälläisiä postauksia, tää ei ollut ollenkaan tylsä esittely, vaan mielenkiintoinen, tykkään!!

    VastaaPoista
  21. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Todella hyvä aloituspostaus! Yksinkertainen banneri, pidän siitä :)

    VastaaPoista
  23. En oo nähny parempaa aloituspostausta missään. Ihana ulkoasu ja teksti mukavaa luettavaa. Pisteet sulle!♡

    VastaaPoista
  24. Todella kiva ulkoasu ja se on just kivan yksinkertainen! Sivutkin ovat mahtavat. Taidan jäädä seurailemaan blogia..

    VastaaPoista
  25. ihana postaus, kirjotit tosi kivasti ! tykkään myös tästä ulkoasusta, mukavan simppeli :-)

    VastaaPoista
  26. ooo tosiaan tää blogi kyllä erottuu massasta, tykkään ulkoasusta ja siitä miten kirjotat :) sun ottamia kuvia olis toki mys kiva nähä joten jään innolla odottamaan ;) eli suomeks sanottuna alan seuraamaan. tykkäsin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sulle oikein kovin! Joo, itse ottamia kuvia tuleekin tänään myöhemmin kun julkasen uuden postauksen (:

      Poista
  27. tää postaus oli aivan ihana ja täst tuli jotenki nii hyvä mieli - ja jotenki alko taas arvostaa elämän pieniä asioita. tykkään meinaan noista kaikista asioista mitkä tossa mainitsit !
    tää sun blogis on muutenki aivan ihana x

    VastaaPoista
  28. Vau, tuli jotenkin outo olo. Toi teksti oli jotenkin... vaikuttavaa? En osaa sitä sanoin kuvailla, toi oli vaan jotain uskomatonta. Tykkään tosi paljon sun kirjotustyylistä, se on puoleensavetävä. Toi tuli kuin ammattilaiskirjoittajalta, jona toisinaaan sua jo pidän :)

    cloudsonthe.blogspot.com

    VastaaPoista